Powered By Blogger

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Moi tyypit!


Blogi on viettänyt hiljaiseloa monen monta kuukautta, mutta täällä ollaan taas.:)

Paljon on kerennyt tapahtua, joten pieni selvitys lienee paikallaan. Viimeksi postatessani olin vielä
Tampereen keskustassa työharjottelussa parturikampaamossa. Tein siellä tosiaan maximi puolenvuoden pätkän ja sehän päättyi sitten huhtikuun puolen välin tienoilla. Oli kyllä kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja ennen kaikkea opettava. Opin niin paljon asioita hiusten hyvinvoinnista, värjäämisestä jne. Omat hiuksetkin sai lopuksi päivityksen kun mun pomo leikkas mulle lyhyemmän tukan.:) vihdoin mä repäsin ja uskalsin! jes, hyvä minä!
Sittemmin ollaankin tuollä te-toimistossa mietitty uravalintapsykologin kanssa, että mikähän se mun oma juttu vois olla. Tällä hetkellä vaaka kallistuu eniten kosmetologin puolelle. Tästä aiheesta kirjottelen lisää mun seuraavan tapaamisen jälkeen, kun tiedän mun jatkon suunnitelmista enemmän itsekin.








Keikka fiiliksiä Laikunlavalta.



Kevätkin kerkesi hujahtaa hetkessä ja nyt nautitaankin yhdestä kauneimmasta vuodenajasta, meinaan tästä kesästä. Säät on suosineet ja Tampereen katukuva on täynnä iloisia auringonpalvojia ja muuten vaan kesää diggaavia hemmoja. Kaikkialla on vehreää, kukat kukkii ja tuoksuu! Ihanaa sanon minä.


Nyt tämän alkaneen kesän oonkin pyörinyt ulkona ihanan ystäväni Pinjan sekä avopuolisoni kanssa. Ollaan käyty Pinjan kanssa jo kahella perättäisellä Vihreiden Valojen keikalla.<3

Ens kuussa pitäiskin keksiä jotain tosi speciaalia, nimittäin meillä tulee avokin kanssa vuosi täyteen kihlauksesta ja tarkoitus on juhlistaa sitä jollakin tapaa.:)

Onnittelut myöhästyneesti teille jotka kesän alussa päätitte koulunne tai valmistuitte!:)

Mutta hei ihmiset, mitä teille kuuluu ja mikä kesä meno?

- Miss Tequila

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Long time no talk

Moikka moi,

tulin näin pikaisesti kertomaan, että täällä ollaan taas. Taukoa on kerennyt tulla enemmän kun tahtoisin, mutta sanottakoon, että kiirettä on pitänyt.

Viime postauksen jälkeen on tapahtunutkin taas paljon. On vietetty joulu, uusi vuosi ja eilen taisi mittariinkin pärähtää 21 vuotta täyteen. Ja toki tammikuuhun mahtui myös joulunjälkeiset superalet kaikissa mahdollisissa kaupoissa. Yhden ale bongauksen jaankin tässä nyt teille, eli henkkamaukan päheet rokkikengät 15e hintalapulla.

 Pakko mainita sekin, että löysin Punnitse& Säästä kaupasta jotain huisin siistiä, nimittäin Detox teetä. Nyt oonkin kohta yli 10 päivää sitä kerennyt jo nautiskelemaan.:)
Aleista vielä sen verran, että oon tehny muitakin mahti löytöjä, etenkin korujen saralla, joten voisin niitä tulla vielä esittelemään?:) Miten teillä on startannut tää vuosi käyntiin? Teittekö jotain uudenvuoden lupauksia?

Loppuun vielä sitä naamakuvaa todisteeksi olemassaolosta!:D

Palaillaan ja antakaan ideoita postauksiin.:)

lauantai 26. lokakuuta 2013

ja niin mä yritin ja yritin ja vihdoin unelmien ovet avasin




Viime aikoina istuessani bussissa on tullut hetkiä, jolloin oon tuntenut ajan ikään kuin pysähtyvän. Olen istunut hiljaa ja katsellut vaihtuvia maisemia ja miettinyt miten minä tänne päädyinkään.

Muistan niin elävästi ilmoittaneeni jo 4. luokalla vanhemmilleni, että muutan aikuisena Tampereelle- ja missähän sitä juuri asustellaan. Sitä on muutaman kuukauden asumisen jälkeen yhäkin vaikea käsittää. Joudun hokemaan sitä itselleni ääneen. Vaikka nuoruus olikin ihanaa viettää Keski-Suomessa pienellä paikkakunnalla, olen kiitollinen siitä, että olen päässyt kaupunkiin, jonka olen aina sydämessäni tuntenut omaksi kodikseni.

Toinenkin seikka elämässäni tuntuu yhtä uskomattomalta. Minulla on rinnallani juuri sellainen mies, josta olen aina haaveillut. Mies, joka täydentää minut eheäksi ja ymmärtää minun välillä hyvinkin oikukasta luonnettani. Olin aina uskonut, ettei minulla olisi mahdollisuutta tällaiseen. Aivan kun en olisi pitänyt itseäni tarpeeksi arvokkaana ansaitakseni nykyisen elämäni. Jostain syystä uskoni ja toivoni unelmiani kohtaan ei koskaan sammunut kokonaan. ''Ehkä''. Tässä sitä ollaan. Minulla on kaikki mistä ikinä olen uskaltanu edes haaveilla ja niin paljon enemmän. Olen onnellinen.

 Palatakseni vielä maanpinnalle täältä pilvilinnoista. Aloitin työharjoittelun Tampereen ydinkeskustassa eräässä parturikampaamoliikkeessä. Teen siellä perus välineiden huoltoa ja siivousta sekä paljon avustavia tehtäviä kuten hiusvärin levityksiä, permanentin kiinnityksiä, hiustenpesut ja hoitoaine- päähierontoja..you name it. Pidän kovasti. Tämä todella voisi olla se mun juttu. Loppuun laitan vielä kuvia eräältä päivältä kun napsin 'työpäivän 'päätteeksi kuvia keskustorilla odotellessani bussia kotiin.




Ja vielä aivan loppumetreille pärstäkuvaa töihin valmistautuessa


tiistai 3. syyskuuta 2013

Big news and makeup update

Voi vitsit. Mistä mä edes aloittaisin. Viime postauksen jälkeen on tapahtunut niin paljon, etten tiedä kuinka pitkä postaus tästä oikein on tulossa. No, aloitetaanpa noista isoista uutisista. Eli tadda da daa, yks elämäni suurimpia unelmia on toteutunut. Mun rakas avopuoliso sormusti tämän naisen eli olemme tätä nykyä kihloissa ja luvanneet sen myötä toisillemme avioliiton.:) Mähän oon tosiaan just semmonen prinsessatyttö joka haaveilee vaaleanpunaisia asioita. Olen onnellinen<3
    Toisekseen, me saatiin aivan yllättäen( no, yllättäen ja yllättäen) soitto vuokra-asuntofirmasta, jonka asuntoja oltiinkin jo jonoteltu 4kk, että nytpä ois tässä teillä apartment, otatteko vastaan? Ja totta ihmeessä otettiin ja tiedättekö mistä? No mutta Tampereelta nääs! Eli nykyään Miss Tequila valloittaa rock n' rollin kaupunkia ja mä oon niin sulaa vahaa. Rakastan tätä mahdollisuuksien kaupunkia, sen luonnetta ja ennen kaikkee sen asennetta. Tää kaupunki on mua varten. Tampere, oot mulle sokeria.
       Ja sitten voidaankin mennä tähän lemppariosioon eli meikkipäivitykseen. Mähän tosiaan aiemmin mun videopostauksessa youtuben- puolella    kerroinkin, että olin tehnyt tilauksen pariin Grimasin meikkiin ja tilailin sillon meikkivoiteen sekä peitevoiteen. Tämä kyseinen verkkokauppa tuli vastaan jotain blogia lukiessani (Itseasiassa ihanan Niinan Nelliinan vaatehuonetta) ja selailin silloin innolla valikoimaa.  Ensiksi verkkokaupassa pisti silmään se, että meikit oli mun silmiin todella edullisia ja valikoima oli todella laaja ja se tekikin muhun vaikutuksen. Oli vaikka mitä sävyä, laatua ym. Sitten katsoin tiedoista, että tää verkkokauppa toimii ihan liikkeenäkin ja se sijaitsisi Tampereella.Siitä päästinkin tähän päivään sillä n kuukausi sitten käydessämme allekirjoittamassa vuokasopparit, tuli tämä kauppa vastaan ja löysin tän kivan liikkeen sijainnin ihan vahingossa jos niin voisi sanoa.  Kyseinen verkkokauppa on siis nimeltään MakeIt ja liike löytyy osoitteesta Kuninkaankatu 24, eli ihan Treen ydinkeskustassa ja paikalle on mun mielestä tosi helppoa löytää vaikkei Tamperetta juuri tuntisikaan.
   Tänään sitten oltiin kihlattuni kanssa käymässä keskustassa hoitelemassa aikuisten velvollisuuksia + käymässä kaupoilla. Mä halusin sitten hakea tätä aiemmin tilattua meikkivoidetta astetta tummessa sävyssä koska edellinen oli mulle turhan vaalea, ja käytinkin sitä korostusvärinä. Liikkessä sitten näinkin niitä ihania tekoripsiä ( joiden kiinnitystä oon hartaasti n. 3 vuotta jo opetellut, jeesiä kaivataan) ja päädyinkin sitten ostamaan niitä taas yhdet lisää joilla voin niiden kiinnitystä reenailla ja tietty hyvän ripsiliiman. Mun unelma on osata vielä lähitulevaisuudessa kiinnittää tekoripset ja alkaa käyttämään fantasia ripsiä dramaattisempiin meikkilookeihin ja kuvailla niitä tänne blogiinkin asti.:)
Tässä vielä kuvat ostoksista:

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Rock n' roll never dies

Tässä vähän kesä juttuja, olkaapa hyvät!:)

Mitä teidän kesään kuuluu?c: Nyt kerkeen taas olla enemmän äänessä ja näkyvillä, kertoilkaa jos teillä on postaustoiveita=)










lauantai 15. kesäkuuta 2013

Tongue piercing

Kiitos Sakarille Body Ctrl:ssä upeesta kielikorusta. 6 vuotta kestänyt unelmointi tuli päätöksen.

Kivut on tällä hetkellä jotain niin infernaalista että huh huh. jääpaloja voi imeskellä, muuhun ei pysty. tätä 2 viikkoa..

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kuulumisia videolla c:

Moikka moi,


tässä teille olis nyt tarjolla ekaa videopostausta, josta tulikin vaan ihan tommonen höpöttelyvideo.:)
Videoon pääset tästä

Ja tosiaan, blogilla on nyt oma kanava youtubessa nimellä Miss Tequila.



Adventure Time - Penguin